maanantai 30. syyskuuta 2013

Olen tässä opetellut käyttämään uudelleen tätä bloggeria. Se on kahden vuoden hiljaiselon jälkeen muuttunut sen verran hankalaksi, että vaatii aikaa, mutta ehkä tämä tästä alkaa sujumaan. Ensimmäinen koetinkivi oli salasana, jonka olin unohtanut. Uuden hankkiminen kuitenkin onnistui kohtuullisesti. Ulkoasun muokkaaminen, siis päivittäminen, on vielä opettelussa. Ohjelmaa on kahden vuoden aikana ns. monipuolistettu, joka käytännössä tarkoittaa monimutkaisuutta ja vaikeaselkoisuutta. Loogisuuteen ja helppokäyttöisyyteen ei ole paljon uhrattu aikaa. Eikä ole ketään jolta edes voisi kysyä. Jospa tässä kokeilemalla oppii.

Ei kommentteja: