maanantai 19. joulukuuta 2011

Kansaa vaivaa jouluhysteria

Viikonloppu vierähti Porissa Noormarkun kylässä. Kuntaliitoksen myötä kotikylästäni on nyt tullut osa Poria. Vanhempani viettävät eläkepäiviään Noormarkun kaupunginosassa sijaitsevassa palvelutalossa, Snällin tuvassa. Olen heistä jo aikaisemmin kertonutkin.
Asuminen lähes satavuotiailta vanhemmiltani, sujuu vielä jotenkuten palvelutalossa. Liikkuminen ja omatoimisuus on kuitenkin sen verran heikentynyt, että vaihto tehostetumman hoidon paikkaan voi kohta olla edessä. Aika näyttää miten käy.

Matka täältä Haukiputaalta sinne Porin kupeeseen on aika pitkä ja autolla en viitsinyt tällaisessa loskakelissä lähteä ajamaan. Onneksi junayhteydet pelasivat hyvin, eikä joulutungosta vielä ollut. Junassa on ihan tilavaa ja mukavaa matkustaa. Siis aivan toista, kuin lentokoneessa.

Joulukin on kohta. Tarkkaan laskien viiden päivän päässä on jouluaatto. Joka tuutista tulee jouluaiheista kamaa. Postilaatikko pullottaa mainoksia ja kaupoissa ihmiset juoksevat hiki päässä silmät kiiluen, tavaroita hamstraten. Kansan on vallannut jälleen kerran jouluhysteria ja kulutusjuhlat käyvät kuumana. Ihmisen hyvyys ja joulumieli mitataan tavaramäärinä ja pakettien paljoutena. Ehkä kaupallisuus on kansantulon kannalta välttämätön, mutta ei sillä joulurauhan kanssa ole mitään tekemistä. Ja pikku riimittely tähän loppuun:
”Kun Visa kassalla vingahtaa, niin joulurauhan sielu saa."
Onneksi vielä voi valita ja krääsäkisoihin ei ole pakko osallistua .
Hyvää Joulua kuitenkin.
Pena

Ei kommentteja: