Teimme vaimoni kanssa perinteisen kesälomamatkan syntymäkuntaani Noormarkkuun. Käymme siellä säännöllisesti muutaman kerran vuodessa mm. vanhempiani tapaamassa.
Lomamme vietämme isäni n. 150 v. vanhassa syntymätorpassa, joka edelleen on kesäisin asuttavassa kunnossa ja jonka olemme pyrkineet säilyttämään mahdollisimman alkuperäisessä asussa. Siellä ei ole juuri mitään nykyajan mukavuuksia, ei sähköä, vesijohtoa tai viemäröintiä ja peseytymistilana vanha savusauna. Siis varsin askeettiset olosuhteet, muta muuten todella upea paikka – varsinkin savusaunan lempeät tuoksuvat löylyt. Miljööstä huokuu vuosisatainen perinne ja ympäristön kiireettömyys ja rauha. Valitettavasti torpan käyttöä rajoittaa yli viidensadan kilometrin etäisyys.
o o o
Vanhempani ovat yhdeksänkymmentäviisivuotiaita virkeitä vanhuksia. He muuttivat Noormarkun palvelutaloon ”Nällin Tupaan” keväällä. Oikeampi nimi taitaa olla Snäll, mutta paikallisessa kielenkäytössä nimi on muuttunut Nälliksi. Tähän saakka vanhempani ovat asuneet rivitalossa kahdestaan kunnallisen kotiavun ja siskoni avustamana. Terveyden ja liikuntakyvyn heikentyessä he sitten keväällä päättivät muuttaa täyden palvelun laitokseen.
He ovat saamaansa palveluun hyvin tyytyväisiä. Varsinkin isä, joka äitiä enemmän liikuntarajoitteisena tarvitsee ulkopuolista apua nauttii siitä, että aamulla herätetään ja puetaan, päivällä saa hoitoja ja illalla pestään ja laitetaan yöpuulle. Henkilökunta huolehtii kiitettävästi ja muiden asukkaiden kanssa voi seurustella.
Myös meidän lasten näkökulmasta heidän ratkaisunsa oli onnistunut. Haukiputaalta käsin heidän tukemisensa on ollut satunnaista ja etäisyydestä johtuen mahdotontakin. Eniten heidän päätöksensä helpottaa sisartani, joka naapurissa asuvana on vastannut vanhempiemme hyvinvoinnista, toiminut lähes omaishoitajana. Vanhempieni toive on, että he saisivat mahdollisimman kauan nauttia nykyisestä huolenpidosta. Sitä toivon minäkin.
Seuraan mielenkiinnolla miten Pori tulee hoitamaan nyt hyvin järjestetyt vanhuspalvelut Noormarkun liittyessä vuoden vaihteessa kaupunkiin.
o o o
Kuka tietää mikä on niin arvokas marja, että jokaiselle on kumarrettava erikseen? No se on Haukiputaan hilla, sillä sen verran harvakseltaan niitä tänä vuonna on. Vaikka ennusteet eivät suurta hillasatoa luvanneetkaan, suolle piti kuitenkin mennä. Veri vetää tarpomaan vetisiä nevoja, koluamaan metsäisiä suosaarekkeita ja hikoilemaan helteessä. Oman piristeensä hillastukseen tuovat tuhannet itikat, paarmat ja kärpäset, joita ei millään torjunta-aineilla saa pysymään pois kimpusta. Kaiken vaivan kruunasi kuitenkin muutama hillalitra, jotka talven varalle säilöin pakasteeseen. Ne ovat todella arvokkaita marjoja.
Jaa, että mistä hillat löysin? Sen verran voin opastaa, että länsipuolella kuntaa on liian vetistä ja eteläpuolella sijaitsee Oulu. Muista suunnista kannattaa lähteä etsimään.
