tiistai 21. huhtikuuta 2009

Terveyskeskuksesta hyvää päivää, olette ottaneet yhteyttä

Olen potenut flunssaa kohta kolme viikkoa. Kuvittelin sen menevän ohi pienellä niiskutuksella ja lievällä kuumeilulla, muta tämä näyttää olevankin ärhäkkää laatua. Olen makoillut voimatonna, räkäisenä ja yskien kohta kolme viikkoa. Lopulta uskoin, että ei tämä kotikonstein häviä ja soitin terveyskeskukseen. Diagnoosi kuului poskiontelotulehdus, jota hoidetaan antibiooteilla. Itse asiassa arvasin tautini laadun, sillä olen vastaavaa potenut aikaisemminkin.

Ihmettelivät terveyskeskuksessa miksi en ole tullut aikaisemmin. Jotenkin sitä vähättelee flunssaa ja ajattelee selviytyvänsä vaivoistaan kuumalla mehulla ja särkylääkkeillä. Ehkä siinä on sitäkin, että ei halua tiukassa taloudellisessa tilanteessa kamppailevan kunnan vähäisiä perusturvan voimavaroja käyttää omasta mielestään turhaan. Toisaalta ajoissa hoidettu vaiva on varmaan yhteiskunnallekin edullisempi kuin pitkään venynyt ja kallista erikoissairaanhoitoa kaipaava operaatio.

Lehtien yleisönosastoilla mielipiteitään esittävät moittivat usein terveyskeskukseen pääsyn hankaluutta. Itse pääsin pienen odottelun jälkeen keskustelemaan vaivastani hyvin asiallisen henkilön kanssa ja sain vastaanottoajankin samalle päivälle. Mielenkiintoista oli, että lääkärin sijasta minut ohjattiin sairaanhoitajan pakeille. Hän tutki minut hyvin ammattitaitoisesti ja totesi vaivani laadun. Lääkkeet tautiini määräsi kuitenkin vielä lääkäri. Ihan järkevää tehtävien jakoa ja tehokasta terveydenhuollon voimavarojen käyttöä.

Olette varmaan huomanneet, että terveyskeskus on ottanut käyttöönsä uuden palvelumuodon. Jos puheluun ei ehditä vastaamaan sinne voi jättää soittopyynnön ja terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. Asiakkaan ei itse tarvitse jonottaa linjoilla pitkiä aikoja, vaan odottaa yhteydenottoa kotona. Tämä siis kiireettömissä tapauksissa ja vielä saman päivän aikana. Toimii kuulemma hyvin, mutta yhteydenottopuhelut työllistävät melkoisesti, kertoi minua hoitanut sairaanhoitaja.

Kaikkein hankalinta on ollut kestää liikkumattomuutta. Ulkona on ollut loistavia hiihtokelejä, yöpakkasten ansiosta varmaan parhaimmat hankikannot vuosiin. Järki sanoo kuitenkin, että nyt on oltava paikallaan ja podettava tauti pois. Liiallisella hätäilyllä viivytetty toipuminen voi pilata koko kesän.

Ei kommentteja: