Minusta tuli n. viikko sitten isoisoisä tai isotuffa, kuten synnyinseudullani Satakunnassa isoisää tavataan sanoa. Vanhimman poikani tytär sai nimittäin tyttären. Samalla minun 94-vuotiaasta isästäni tuli isoisoisoisä. Kun kerroin vanhemmilleni uudesta suvun jäsenestä, isäni toivoi häntä puhuteltavan Kalle vaariksi ja äitiäni Martta mummoksi. Varmaan se n. viikon ikäiselle uudelle tulokkaalle onkin helpompaa, sitten kun hän tällaisia asioita alkaa tajuamaan. Näin se suku kasvaa ja laajenee. Lienee kuitenkin harvinaista, että sukua on viidessä polvessa.
Muuten hienossa asiassa on yksi harmillinen puoli. Tämä uusi tulokas syntyi Hollannissa, jossa hänen vanhempansa asuvat. Kyläilymatkat ovat aika pitkiä, eikä siellä noin vain piipahdeta päiväkahveilla tai viikonloppuisin. Toivottavasti nuoret vierailevat usein Suomessa, jolloin meillä vanhuksillakin on aikaa tutustua jälkikasvuunsa. Toukokuussa tavataan kuulemma ensi kerran, sitä odottelen kovasti.
Olen pitkästä etäisyydestä huolimatta jo kuitenkin nähnyt vastasyntyneen Sara, Olivia, Alexandran. Siellä vastasyntynyt saa nimen heti maailmaan tultuaan. Sain sähköpostilla hänestä kuvan heti synnytyksen jälkeen ja sen jälkeen kuvia on tullut useampiakin. Nykytekniikalla voi näin hieman korjata pitkää etäisyyttä.
Sara on todella ihanan näköinen vauva.
Vielä parempi väline on Skype, jota poikani käyttää yhteydenpitoon tyttärensä kanssa. Siinä kuulemma tietokoneen välityksellä saa näkyviin kuvan ja äänenkin kuin puhelimessa. Hienoa ja upeaa tai pitäisikö sanoa fantastista, jota nykyisin käytetään ilmaisemaan jotain hyvin onnistunutta ja ennen kuulumatonta asiaa.
Hollannissa lapset synnytetään pääsääntöisesti kotona, joka minulle oli yllätys. Jos synnytys jostain syystä tapahtuu sairaalassa, kotiutus tapahtuu heti synnytyksen jälkeen. Kätilö ja tarvittaessa lääkäri tulevat kotiin ja äiti ja lapsi saavat näin toipua synnytyksestä tutussa ympäristössä. Äitiä tuetaan ja autetaan synnytyksen jälkeen kotikäynnein. Heillä varmaan tällaiseen käytäntöön on omat syynsä ja perinteensä, suomalaisesta käytännöstä se kuitenkin poikkeaa kovasti. Tästä huolimatta poikani tytär ja hänen vauvansa voivat erinomaisesti.
Saran hollantilainen isä on ammatiltaan sairaanhoitaja ja samaa alaa opiskelee myös hänen äitinsä. Nuorenparin tarkoitus oli muuttaa asumaan Suomeen, jos isälle olisi löytynyt koulutustaan vastaavaa työtä. Ei löytynyt kuukausien ponnisteluista huolimatta. Heidän oli työtä saadakseen ja elääkseen pakko muuttaa takaisin isän kotiseudulle Hollantiin, josta työpaikka löytyi välittömästi. Ihmeellistä, kun Suomessa podetaan alan työvoimapulaa ja maan hallitus on hankkimassa sairaanhoitajia kauko-idästä saakka. Olisiko niin, että pulaa onkin ns. halpatyövoimasta, jolloin eurooppalaisin työehdoin palkattava ei olekaan sopiva. Selitys, miksi työpaikkaa ei löytynyt oli puutteellinen kielitaito, joka kuitenkaan ei ole este filippiiniläisen sairaanhoitajan palkkaamiseen. Käsittämätöntä ja syrjivää toimintaa, enkä tällä arvostele filippiiniläisten ammattiaitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti