Istun pakkaspäivänä tietokoneen ääressä kirjoittamassa ja katselen aina silloin tällöin ikkunasta avautuvaa talvista maisemaa.
Rentoutan välillä selkää ja selkiytän ajatuksia.
Pakkanen on huurruttanut puut valkoiseen harsoonsa ja oksilla istuvat talitiaiset höyhenet pörhöllään. Harakkakin on pyöreä kuin pallo, liekö kylmissään. Tällaisilla ilmoilla on tärkeää, että linnuilla on ruokana siemeniä ja talipalloja, sillä kylmä vaatii linnuillekin kunnon eväät. Täältä sisätilojen lämpimästä voi vain ihmetellä miten tuollaiset hennot luontokappaleet kykenevät sopeutumaan nykyisin niin nopeasti vaihtuviin säihin ja lämpötiloihin.
Pitääkin tässä käydä tarkistamassa, että litulaudalla on nokkaan laitettavaa.
Keski-Euroopassa kärvistelevät kylmän kourissa ihmiset. Tuontienergian varassa elävät tavalliset kansalaiset ovat joutuneet energia- ja valtapolitiikan uhreiksi Venäjän katkaistua Ukrainan kautta kulkevista kaasuputkistaan kaasun. Käytettävissä olevien tietojen varassa on vaikea ottaa kantaa kuka on oikeassa ja kuka väärässä, mutta tilanne on tavattoman hankala talvisissa sääolosuhteissa eläville ihmisille, kun muita energiavaihtoehtoja ei juuri ole. Mitenkähän meillä Suomessa asia mahdettaisiin hoitaa, jos täällä oltaisiin yhden energiantoimittajan ja putken varassa ja tulisi mutkia kauppasuhteisiin. Kahdenkymmenen asteen pakkasella taitaisi tulla välihousujen hankinta ajankohtaiseksi. Tuntuu ihan mukavalta, että itsellä on puulämmitteinen sauna ja takkakin vielä kaiken varalle.
Rovaniemellä ovat jo saaneet kylmäharjoitella, kun entisen Kemijoki oy:n rivitaloasunnoista katkaistiin lämmöt ja sähköt taloyhtiön maksamattomien laskujen takia. Tämäkin tapaus osoittaa, että silloin kun bisnesmaailma hoitaa asiansa huonosti, kärsijänä on aina tavallinen ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti