maanantai 29. joulukuuta 2008

Kamppeet päälle ja hiihtämään


Joulu on juhlittu, kinkut syöty, suklaat ja muut makeat nautittu. On löhötty, luettu ja liikuttu vain välttämätön. Seurauksia kannamme tuolla vyötärön seudulla , tai mihin ne ylimääräiset kuluttamattomat energiavarastot nyt sitten kasautuvatkin. Lisäkiloja näyttää kertyvän minullekin.

Vaikka kohonneen painon tietää muutenkin, piti käväistä vaa´alla varmistamassa asia. Lahjomaton osoitin näytti kahta lisäkiloa muutaman aikaisemmin kertyneen ylimääräisen lisäksi. Oli pakko lähteä lenkille – hiihtämään.


Olen joulun jälkeen käynyt joka päivä hiihtämässä. Kilometrejä on kertynyt hieman yli sata, joka edellistalviin nähden on aika vaatimaton määrä, mutta alku kuitenkin. Kertoja taitaa olla seitsemän, kun laskee mukaan joulua edeltävät pari lenkkiä. Ensimmäiset lenkit olivat aika takkuisia, mutta nyt alkaa jo sujua. Kummasti se elimistö tottuu liikuntaankin, eivätkä lihakset ole enää olleet viimeisten lenkkien jälkeen kovin kipeinä.


Ladut ovat yllättävän hyvässä kunnossa vähäisestä lumesta huolimatta. Hieman kovia ne ovat ja paikoin jäisiä, mutta ihan hiihdettäviä. Varsinkin pääladut Annalan kankaalta Kiviniemeen ja Virpiniemen kilpaladut. Tämän ovat huomanneet ihan kiitettävässä määrin myös muut haukiputaalaiset. Olen tavannut hiihtäessäni paljon kuntoilevia talvisesta hiihtoharrastuksesta nauttivia kuntalaisia.


Tänään pääsin viimein kaipaamalleni Haukipudas-hiihdon lenkille. Ura oli osittain tasoitettu. Kiitoksia ladun kunnostuksesta vastaaville kunnan työntekijöille. Pohja on hyvä, mutta paikoin vähäluminen. Lumen vähäisyys ei kuitenkaan ole latumestareiden vika, sitä vain ei yksinkertaisesti ole tullut tarpeeksi. Toivottavasti saamme sitä pian lisää.


En suosittele sille lenkille lähtijöitä laittamaan parhaita suksia jalkaansa, sillä omani saivat ainakin muutaman lisäuran pohjaansa. Jos on useampia hiihtimiä mistä valita, niin vanhemmat, kuluneet ja aiemmin naarmuuntuneet ovat näillä keleillä ihan hyvä valinta.

Ja ei kun lenkille.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Politiikka Joulutaolla

Politiikka joulutauolla

Politiikka on nyt joulutauolla. Neuvottelut luottamustehtäväpaikoista saatiin Haukiputaalla vihdoin päätökseen. Porvarit pitivät enemmistöllä pintansa ja saivat sen minkä halusivatkin. Kunnanhallituksen puheenjohtajan nuijaa heiluttelee keskustalainen ja valtuuston nuijaa kokoomuksen edustaja. Huhut tietävät kertoa, että valtuuston puheenjohtajaksi olisi nousemassa kokoomuksen kovan porvaripolitiikan mies Matti Roivainen.
Kepu halusi ja otti itselleen myös perusturvan puheenjohtajuuden ja pikku pakolla tarkastuslautakunnan, joka ei kenellekään muulle kelvannut.

Sopu syntyi lopulta siitä, että me vähemmistönä olevatkin saimme jotain, eli teknisen- ja sivistyslautakunnan puheenjohtajuudet. Kun lisäksi luottamuselinten jäsenlukua kasvatettiin yhdestätoista kolmeentoista ja valtuuston varapuheenjohtajuudet säilytettiin ennallaan eli kolmena, paketista ei kukaan halunnut enempää riidellä. Todettiin, että pakko mikä pakko. Äänestäminen tammikuun valtuustossakaan ei oikein houkuttanut.
Aika sitten näyttää miten paketti toimii.

"Käy jäinen henkäys talvisäässä, vaik joulu on ..."

On mielenkiintoista nähdä miten yhteistyö tulevalla valtuustokaudella enemmistöryhmän kanssa rupeaa sujumaan. Toistaiseksi yhteistyötä ei ole harjoitettu. Joulukuun valtuuston kokouksessa äänestäen hyväksytty budjetti lupaa vain palvelutason heikennyksiä. Alijäämän kattamiseen esitettyä kolmen vuoden aikaa pidimme mahdottomana toteuttaa ja esitimme sen hyväksyntää ehdolla, että palvelutasoa ei heikennetä. Esitys kaatui kuitenkin porvarien äänillä äänestyksessä, joka tarkoittaa, että palvelutasoa pudotetaan alijäämän kattamiseksi.
Kovan kohtalon koki myös toimintasääntö. Useamman hävityn äänestyksen jälkeen se oli pakko hyväksyä kunnan ylimmän johdon ja porvarillisen tahdon mukaisena. Siitä poistettiin mm. henkilöstön edustus ja osallistumismahdollisuus johtoryhmän työskentelyyn. Valtuuston valtaa vähennettiin henkilövalinnoissa. Valtuusto valitsee enää vain kunnanjohtajan, kaikki muut johtajavalinnat tekee kunnanhallitus. Takapakkia siis mentiin rajusti. "Käy jäinen henkäys talvisäässä, vaik joulu on ..."

Ollako oululainen vai eikö olla

Kaikki Haukiputaan ja Oulun yhteistyötä selvittäneet ryhmät ovat nyt saaneet työnsä valmiiksi. Jokainen ryhmä pitää palvelujen järjestämisen kannalta parhaana vaihtoehtona Ouluun liittymistä. Ei selvitys mitään uutta tuonut, tämähän oli tiedossa jo aikaisemminkin, mutta vahvisti aikaisempaa käsitystä. Maaliskuun valtuuston kokouksessa asia sitten ratkaistaan, olemmeko lähitulevaisuudessa oululaisia vai emme.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä kunnallisvaaleissa. Lähdemme kahdeksan valtuutetun ja useamman luottamushenkilön voimin ajamaan tavoitteitamme parempien kunnallisten palvelujen turvaamiseksi haukiputaalaisille.