Shigani Martinniemessä

Martinniemi sai jo toisen kerran moottoriurheiluradoilta tutun shiganin. Ensimmäinen kerta oli n. 4-5 vuotta sitten kun Martinniemen koulua saneerattiin. Silloin hidasteet laitettiin Tsempin kohdalle Martinniementielle autojen nopeutta hillitsemään. Silloin Fönsterin tiloja käyttivät koululaiset ja nyt päiväkotilapset ja tarkoitus on taata heille turvallinen päiväkotimatka. Shigani tarkoittaa nopeutta hidastavaa mutkaa ja sellainen on nyt Tsempin kohdalla Martinniementiellä.
Tielle asetetut lasten turvallisuutta parantavat hidasteet eivät ylety aivan koko tienleveydelle, joten urheiluhenkiset autoilijat kiertävät esteen. Martinniemen suunnasta este kierretään molemmilta puolilta. Oikeanpuoleinen kierto tapahtuu lisäksi linja-autopysäkin kautta. Renkaan jäljistä voi päätellä, että jotkut ovat kokeilleet kiertoa oikein vauhdillakin. Ojankin kautta ollaan valmiit kiertämään kunhan vain ei tarvitse ylittää hidastetta. Eikä kysymys ole mistään satunnaisesta ilmiöstä, vaan lähes joka kerta tiellä liikkuessani joku minun edelläni tai takana ajava väistää hidasteen. Minulle ei ole selvinnyt miksi matala este ja autossa tuntuva pieni töyssähdys ovat niin kovin vaarallisia, että niitä ei siedä. Vai onko nopeuden pudottaminen niin ylipääsemätön asia, että se pitää keinoja kaihtamatta välttää.

Jos tiellä ei ole toisia kulkijoita ei väistäminen ole kovin vaarallista, mutta kun liikenteessä usein on muitakin, voi vaaratilanteita sattua. Edelliskerralla tielaitos joutui pidentämään hidasteita koko tien leveydelle, jolloin ne oli pakko ylittää. Vielä pidentämisen jälkeenkin jotkut väistivät hidasteen tienpenkerettä myöten.
Voi meitä.

Hidasteiden päätarkoitus on kuitenkin toteutunut. Nopeudet ovat selkeästi pudonneet, jota pelkkä neljänkympin nopeutta osoittava merkki ei olisi tehnyt.

Isovanhemmuus on iloinen asia

Olen kevään ja kesän aikana päässyt hoitamaan tyttäreni tytärtä Juliaa. Hän on reipas vuoden ja viiden kuukauden ikäinen nuori nainen, jolla vauhtia ja virtaa riittää. Näin eläkeikäisellä pitää joskus kiirettä , kun tyttö viilettää paikasta toiseen häntä kiinnostavien asioiden perässä.
Toistaiseksi homma on hoitunut hyvin ja tyttö viihtyy meillä.
Pitää olla myös ylpeä siitä, että hänen vanhempansa luottavat meidän isovanhempien lapsenhoitotaitoihin ja uskovat silmäteränsä meidän hoteisiimme.

Asia tuli ajankohtaiseksi joskus alkutalvesta, kun tyttäremme päätti suorittaa opiskelunsa loppuun ja opinnäytetyön teko vaati työrauhaa. Lupasimme ottaa pienokaisen päivähoitoon äidin opiskelun ajaksi ja näin auttaa omalla panoksellamme työn loppuun saattamista.
Näin sitten myös tehtiin ja Julia oli päivät meillä, kun äiti opiskeli ja suoritti loppuun opinnäytetyön.

Ei se ihan yksinkertaista ollut, sillä oman nuorimman lapsen hoidosta oli kulunut jo 23 vuotta ja olimme jo aika hyvin sopeutuneet kaksin elämiseen. Hoitoviikkoina piti opetella ihan oma elämisrytmi vauvan syöttäminen, nukuttaminen, vaipanvaihto ja pesu. Kyllä ne hoitoasiat kuitenkin nopeasti palautuivat mieleen ja homma tapahtuu jo ihan mallikkaasti eläkeläiseltäkin. Lapsenvaunujen työntäminen on ihan mukavaa ja saa itse samalla tarpeellista ulkoliikuntaa. Lisäksi naapureidenkin kanssa tulee juteltua huomattavasti useammin kuin ennen. Pienellä lapsella on ihmeellinen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen.

Lueskelin päivänä muutamana alueen valtalehden yleisönosastopalstaa ,jossa jotkut isovanhemmat varsin tylysti ilmoittivat lastenlasten hoidon kuuluvan näiden vanhemmille. He olivat oman kasvatusosuutensa tehneet ja lapsenlapset koettiin vain vaivana.
Tyttäreni oli myös lukenut jutun ja huolestuneena kyseli meiltä miten me isovanhemmuutemme tunnemme. Lohdutimme häntä, että vanhempia on monenlaisia ja että joidenkin kielteisiä kokemuksia ei pidä yleistää. Meille hänen lapsensa on aina tervetullut ja kokemuksemme hänen hoidostaan on pelkästään myönteistä. Hän suo meille myös ainutlaatuisen mahdollisuuden lapsensa kehityksen seuraamiseen ja mahdollisuuden vaikuttaa siihen.
Voiko olla sen ihanampaa olentoa kuin pieni lapsi joka innosta hihkuen tulee mummolaan huutelee mummua ja tuvvaa, pyrkii syliin, halaa ja suukottaa ja on kuin kotonaan.

En pidä mitenkään rasittavana ja kohtuuttomana lapsenlapsemme hoitamista silloin tällöin. Hän oli viikonloppuna yökylässäkin ja ollut jo useamman kerran aikaisemminkin. Viihtymisongelmia ei ole ollut ja syöttäminen, joka on vaihtunut sottaavaksi syömiseksi, vaippojen vaihtaminen, vaatteiden pukeminen ja ulkoiluttaminen sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä.
Ihan sujuvasti näin Tuffaltakin.

Joillakin on rahaa

Valtakunnanpolitiikkaa on hallinnut koko kevään vaalirahoitussalailu ja-sekoilu, jota varsinkin porvaripuolueilla on ollut kiusallista selitellä. Pitkään politiikassa mukana oleena, olen kyllä tiennyt, että rahaa on joillakin käytössä. Mitenkään muuten ei ole selitettävissä porvaripuolueiden ehdokkaiden mahtavat lehti- ja TV-mainoskampanjat. Mutta, että se on ollut näin hyvin organisoitua ja että tukea jakamassa on oikein organisaatio, oli pienoinen yllätys. Toivottavasti tämä julkisuus nyt jatkossa pakottaa ehdokkaat julkistamaan rahoittajansa, jotta äänestäjät näkevät kenen vasalleja edustajikseen syksyllä kunnanvaltuustoihin valitsevat.
Urheilu ja dobing ovat nousemassa jälleen otsikoihin. Onkohan niin, että oli pikku hiljaa löydettävä jokin uusi kiinnostava aihe kiusalliseksi paisuneen vaalirahoitusuutisoinnin tilalle. Asiahan ei tietysti ole uusi, mutta se on saanut uutta sisältöä, kun paljastuksen kohteena on entinen huippuhiihtäjä kokoomuslainen kansanedustaja Marjo Matikainen. Hän on luonnollisesti kieltänyt tietävänsä mitään koko asiasta. Viimeisten tietojen mukaan koko hiihtoliiton silloinen johto on ollut puuhassa mukana ja jopa ihan yhteistyössä ison itäisen naapurimme kanssa. Alkuun syntipukiksi ja ainoaksi syylliseksi leimattu Kari Pekka Kyrö ei taida aivan yksin ollakaan. Kiinnostaisi myös tietää miten paljon asiasta tiesivät urheilujärjestöjen johtopaikoilla olevat huippupoliitikot.